Varhaiskasvatuksen vuorohoito
Kiuruvedellä vuorohoitoryhmiä on kaksi ja ne molemmat sijaitsevat Satumetsän päiväkodilla. Vuorohoitoon ei ole subjektiivista oikeutta, vaan sen käyttö vaatii todellisen syyn, kuten vuorotyö tai iltaan ajoittuva opiskelu.
Toimi näin
Hae hoitopaikkaa verkossa tai varhaiskasvatushakemus-lomakkeella.
Kenelle ja millä ehdoin
Voitte hakea lapsellenne vuorohoitopaikkaa, jos käytte vuorotyössä tai opiskelette iltaisin.
Varhaiskasvatuksen vuorohoitoa voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen. Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.
Vuorohoidon hoitoajoista ilmoittaminen
Lapsen varhaiskasvatusajat on ilmoitettava viimeistään viikkoa aikaisemmin keskiviikkona klo 24.00 mennessä.
Palvelupaikat
Satumetsän päiväkoti
Satumetsässä päiväkodissa toimii kolme 6 vuorohoitoryhmää.
Lähteentie 10 B, 74700 KIURUVESI
Aukioloajat
24/7
Kaikki tiedotTausta ja lainsäädäntö
Lapsi voi saada vuorohoitopaikan silloin, kun hänen vanhempansa tai muu huoltajansa tekee vuorotyötä tai opiskelee iltaisin. Vuorohoidossa lapsi osallistuu varhaiskasvatukseen esimerkiksi iltaisin, öisin, viikonloppuisin tai arki- ja juhlapyhinä.
Varhaiskasvatuksen vuorohoito järjestetään päiväkodissa tai perhepäivähoidossa.
Liittyvät palvelut
Tiedot: Suomi.fi-palvelutietovaranto