×

Kolmiperhepäivähoito

Alle kouluikäisen lapsen varhaiskasvatus voi tapahtua ns. kolmiperhepäivähoitona. Ryhmä voi muodostua 2-4 perheen lapsista. Kunnan perhepäivähoitaja hoitaa lapsia vuoroviikoin perheiden kodeissa sen mukaisesti, mitä perheet ovat asiasta sopineet. Kotien on oltava tarkoitukseen sopivia.

Se perhe, jonka kotona lapsia hoidetaan, vastaa ruoan hankinnasta ja esivalmisteluista. Kunta korvaa ruokailusta aiheutuvat kulut.

Toimi näin

Kolmiperhepäivähoitoa haetaan varhaiskasvatushakemus-lomakkeella, johon voi lisätietoihin laittaa merkinnän "toivotaan, että järjestetään kolmiperhepäivähoitona".

Kenelle ja millä ehdoin

Varhaiskasvatusta voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada päivähoitoa, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.

Erityisvarhaiskasvatuksen erityisopettajat

Varhaiskasvatuksen erityisopettajat kartottavat tuen tarpeita ja järjestävät tukea yhdessä varhaiskasvatuksen henkilöstön kanssa.

Varhaiskasvatuksen erityisopettajaPuh. +358 50 4419660
Varhaiskasvatuksen erityisopettajaPuh. +358 50 4313265

Palvelupaikat

Varhaiskasvatustoimisto

Varhaiskasvatustoimisto sijaitsee Kiuruveden kaupungintalolla

Harjukatu 2, 74700 KIURUVESI

Kaikki tiedot

Kiuruveden kaupungintalo

Kiuruveden kaupungintalolta löytyvät kaupungin useimmat toimistopalvelut.

Harjukatu 2, 74700 KIURUVESI

Aukioloajat

Ma – To: 08:00 – 15:45
Pe: 08:00 – 15:00
Kaupungintalo avoinna ilman ajanvarausta

Kaikki tiedot
Tausta ja lainsäädäntö

Alle kouluikäisen lapsesi varhaiskasvatus voi toteutua niin sanottuna kolmiperhepäivähoitona. Ryhmä voi muodostua 2-4 perheen lapsista. Kunnan perhepäivähoitaja hoitaa lapsia vuoroviikoin perheiden kodeissa sen mukaisesti, mitä perheet ovat asiasta sopineet. Kotien on oltava tarkoitukseen sopivia. Lapsiryhmässä voi olla korkeintaan neljä alle kouluikäistä lasta. Viidentenä lapsena voi olla esikoululainen tai koululainen, joka tarvisee osapäivähoitoa.

Se perhe, jonka kotona lapsia hoidetaan, vastaa ruoan hankinnasta ja esivalmisteluista. Kunta korvaa ruokailusta aiheutuvat kulut.

Liittyvät palvelut

Tiedot: Suomi.fi-palvelutietovaranto