×

Vesihuolto haja-asutusalueella

Keskitetystä talousvesihuollosta vastaa kaupungin vesihuoltolaitos, vesiosuuskunnat sekä pienet, enintään muutaman talouden yhtiöt tai yhtymät. Varsinaiset osuuskunnat ovat Lapinsalon seudun vesiosuuskunta, Lahnasten vesiyhtymä sekä Sulkavan ja Tihilän seudun vesiosuuskunnat. Pieni osa kiinteistöistä saa talousvetensä naapurikuntien puolella toimivista vesilaitoksista tai -osuuskunnista.

Likakaivojen tyhjentämisen hoitavat yksityiset yritykset. Toiminta vaatii ELY-keskukselta luvan.

Toimi näin

Selvitä kuuluuko kiinteistösi vesihuoltolaitoksen vai paikallisen osuuskunnan toiminta-alueeseen ja ota yhteyttä paikalliseen vesihuoltolaitokseen tai vesiosuuskuntaan.

Vesihuoltolaitokseen liittymisestä sovitaan kirjallisesti.

Kenelle ja millä ehdoin

Jätevesien käsittelyssä on aina noudatettava vesihuolto- ja ympäristölakien määräyksiä.

vesihuoltoavustusanomus

Vesihuoltoavustusta voidaan myöntää ylipitkiin talolinjoihin, omatoimiseen vedenhankintaan ja runkolinjojen ennakkorakentamiseen.

hakemus/lausunto vesihuoltolaitokseen liittämisestä ja sen käytöstä

Vesihuoltolaitokseen liittymisestä sovitaan kirjallisesti.

Palvelupaikat

Tekninen palvelukeskus

Teknisessä palvelukeskuksessa saat mm. kiinteistö-, rakennusvalvonta- ja vesihuoltopalvelua.

Harjukatu 2, 74700 KIURUVESI

Aukioloajat

Ma – To: 09:00 – 15:45
Pe: 09:00 – 15:00

Kaikki tiedot
Tausta ja lainsäädäntö

Haja-asutusalueella kiinteistöjen vesihuolto ja jätevesien käsittely perustuvat pääosin kiinteistökohtaisiin ratkaisuihin. Ellei yleiseen vesijohtoverkkoon liittyminen ole mahdollista, lähellä toisiaan sijaitsevat kiinteistöt voivat perustaa yhteisen vesiosuuskunnan. Osuuskunnan jäsenet jakavat vastuut ja kustannukset keskenään.

Mikäli kiinteistö käyttää kaivovettä, veden laatu ja turvallisuus on mahdollista varmistaa laboratoriotutkimuksessa. Kunnan ympäristöviranomaiset antavat asiassa neuvontaa.

Jätevesien käsittelyssä on noudatettava vesihuoltolain ja ympäristölain määräyksiä. Kiinteistöllä voi olla oma jätevesisäiliö, joka tyhjennetään säännöllisesti tai tarpeen mukaan. Kiinteistöllä voi myös olla oma jätevesien käsittelyjärjestelmä. Kunnan ympäristöviranomaisilta saa tietoa talous- ja jätevesien käsittelyn vaihtoehdoista.

Liittyvät palvelut

Tiedot: Suomi.fi-palvelutietovaranto